Vipan kesäkerho saatiin päätökseen viime perjantaina. Kuuden viikon aikana ehdittiin tutustua ViPan lajeihin kuten suunnistukseen, soutuun ja lentopalloon. Monet pelit, kisailut sekä leikit tulivat tutuiksi…
Lauantaina 12.6. soudettu Jyväskylän Kymppi -soututapahtuma kokosi lähes sata soutajaa Jyväsjärvelle. Hotelli Alban edustalta startattiin kahdelle viiden kilometrin kierrokselle joten soutajien lisäksi myös hotellin terassilla…
Jyväskylän kymppi -soutukilpailut lauantaina 12.6.2021 Jyväsjärvellä Jyväskylän ytimessä. Kilpailussa on sarjat pienveneille ja kirkkoveneille. Kilpailu soudetaan Kirkkoveneiden keskimatkan SM-kilpailujen sijasta, jotka siirrettiin syyskuulle (11.…
Kirkkoveneiden keskimatkan ja pienveneviestin SM-kilpailut soudetaan Jyväskylässä 11. – 12.9.2021. Siirry kilpailun sivuille. Kilpailut järjestää Vihtavuoren pamaus ja se soudetaan Jyväsjärvellä Jyväskylän ytimessä. Tiedote kilpailujen…
Laukaan kunta on tiedottanut tänään 5.5.2021 koronarajoitusten purkamisesta. Laukaan koronatyöryhmän päätöksellä rajoitukset puretaan kunnan liikuntatiloissa maanantaista 10.5.2021 alkaen. Vakiovuorot voivat siis jatkua normaalisti, ottaen huomioon…
Mennyt korona-pandemia vuosi 2020 ei täysin lannistanut Vihtavuoren Pamauksen painonnostajia, muutamissa kilpailuissa päästiin käymään ja tuloksiakin saavutettiin. Parhaimmat saavutukset teki mestaruusluokkaan kuuluva Sonja Hartio, 23…
Laukaan kunta on viime viikolla lingonnut Vihtavuoren ja Leppäveden tekonurmilta lunta pois, minkä ansiosta kentät ovat lähes sulaneet. Vihtavuoressa päästiin tiistaina aloittamaan jalkapallon treenikausi ulkona.…
Laukaan kunnan heikentyneen koronatilanteen vuoksi keskeytämme seuran harrastustoiminnan kokonaisuudessaan 5.4. saakka. Jo viikko sitten keskeytetyn sisäliikuntatoiminnan lisäksi tämä keskeytys koskee nyt myös kaikkea ulkoliikuntatoimintaa. Talviurheilutaiturit-…
Laukaan kunnan asettamien uusien koronarajoitustoimien myötä Vipan sisäliikuntatoiminta keskeytyy reiluksi kahdeksi viikoksi eli ajalle 19.3.-5.4.2021. Ulkoliikuntatoiminta ja ulkotreenit jatkuvat normaalisti. Alla tiedote Laukaan kunnan sivuilta:…
Vihtavuoren pamauksen kevätkokouksessa torstaina 18.3. julkaistiin tuttuun tapaan seuran vuoden 2020 urheilijat. Seuran parhaana palkittiin painonnostaja Sonja Hartio, joka voitti 23-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja Pohjoismaiden…