Valikko Sulje

Painonnosto

Uutiset

Hiihtäjä Sanni Räisänen ohjaa vipalaisille kestävyystreenejä

Tervehdys kaikille! Täällä kirjoittelee Sanni Räisänen. Jo muutaman kauden ajalta tutuksi tuleissa Sannin sisutreeneissä puhaltaa tänä syksynä uudet tuulet. Aikaisempina vuosina treenit ovat olleet suunnattuja Vipan junioreille, mutta tänä syksynä myös aikuiset vipalaiset pääsevät tutustumaan kestävyysurheiluun avoimissa kestävyystreeneissä! Sisutreeneissä ollaan tehty erilaisia kestävyysharjoituksia ja monipuolisuutta treeneihin ollaan tuotu esim. loikkien ja dynaamisten venyttelyjen avulla. Samalla kaavalla jatketaan myös jatkossa. Jokainen on tervetullut mukaan omasta kuntotasosta riippumatta. Sisutreeneissä ei kannata pelätä hikeä tai hengästymistä, koska ne tulevat varmasti tutuksi ihan jokaiselle. Sulan maan ajan teemme jalkalenkkejä ja lumien tultua siirrymme suksille. Suksilla luvassa on mm. tekniikkaopetusta molemmilla tyyleillä! Sisutreeneissä meillä on ollut todella hyvä yhteishenki ja välillä vatsalihakset ovat ihan kipeät nauramisesta. Toivon, että uudessakin porukassa kannustetaan kaikkia ja sparrataan toisiamme! Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kestävyysurheilu on huomattavasti hauskempaa, kun muistaa pitää pilkkeen silmäkulmassa. Sisutreenit ovat minulle henkilökohtaisesti hyvä lisä omaan harjoitusohjelmaan ja ne ovat tarjonneet hyvää kevyempää oheisliikuntaa arkeen.

Lue juttu »

Vipa palauttaa toimintaansa hiljalleen ja sovelletusti

Vipan johtokunta kokoontui tällä viikolla kuulemaan jaostojen tilannekatsauksen ja suunnittelemaan tulevien viikkojen toiminnan avaamista koronavirusrajoitusten jälkeen. Johtokunta linjasi, että jokainen jaosto päättää toimintansa avaamisesta itsenäisesti noudattaen oman lajiliittonsa ohjeita ja suosituksia. Myös valtioneuvoston ohjeita sekä Laukaan kunnan antamia ohjeita noudatetaan tiukasti. Tässä lyhyt yhteenveto eri lajien toiminnan palauttamisesta: Jalkapallojaosto: Toiminta jatkuu 1.6. alkaen. Joukkueiden treeniohjelmasta, kenttävuoroista ja treenaamisen säännöistä kerrotaan kunkin joukkueen Nimenhuudossa tai Whatsapp-ryhmässä. Jos olet epävarma omasta tai lapsesi osallistumisesta, tai sinulla on muuta kysyttävää jalkapallon harjoittelusta, ota yhteyttä oman joukkueesi joukkueenjohtajaan tai jalkapallojaoston puheenjohtaja Antti Turpeiseen. Lentopallojaosto: Lentopalloilijat eivät saaneet kesäksi Vihtavuoresta salivuoroa. Vihtavuoren beach-kentän kunnostusta toivotaan, jotta päästään pelaamaan ulkona. Painonnostojaosto: Jaoston urheilijat jatkavat toimintaansa, kun Vihtavuoren kuntosali aukeaa. Uudet lajiin tutustujat tervetulleita! Kilpailuja ei ole tällä hetkellä tiedossa. Soutujaosto: Soutujaosto järjestää pienvenetapahtumia, pyörälenkkejä ja sauvalenkkejä, koska kirkkoveneeseen ei toistaiseksi pääse. Harjoituksista ilmoitetaan Nimenhuudossa ja lisätietoja voi kysellä jaoston jäseniltä. Kirkkovenesoudun osalta odotetaan Suomen Melonta- ja

Lue juttu »

Vipan kevätkokous ma 8.6. klo 19

Vihtavuoren pamauksen kevätkokous pidetään 8.6.2020 klo 19 Vihtavuoren liikuntapuiston huoltorakennuksessa. Kokouksessa käsitellään seuran kevätkokouksen sääntömääräiset asiat. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan! Terveisin   Tapio Valkonen, johtokunnan puheenjohtaja    

Lue juttu »