INFO UUTISET JA TAPAHTUMAT TULOKSET KUVAT YHTEYSTIEDOT
********************
Painonnosto – uutisia ja tapahtumia
Kahvakuulaurheilusta menestystä Vihtavuoreen
Konnevedellä 14.2. kilpailluissa kahvakuulaurheilun SM-kisoissa nähtiin ensimmäistä kertaa Pamauksen edustaja. Naisten OALC (one arm long cycle) rinnalleveto + työntö kilpailumuodossa Salla Ihalainen saavutti SM-pronssia tuloksella 123 toistoa. Kisataukoa Sallalla tästä lajista peräti 8 vuotta, joten voidaan sanoa kyseessä olleen onnistunut paluu painonnostoliiton lajina kilpailtavassa kahvakuulaurheilussa.

Kausi 2026 käyntiin piirinmestaruuskisoilla.
Painonnoston kisakausi Pamauksen nostajien osalta käynnistyi Jyväskylässä nostetuilla piirinmestaruuskilpailuilla. Useampaan vuoteen ei seurasta ole noin montaa nostajaa pm-lavalla nähty, sillä vihtavuorelaisia nähtiin lavalla peräti viisi kappaletta.
Naisten edustajina kilpailivat – kumpikin pm-mitalin arvoisesti Salla Ihalainen ja Noora Pylkkänen. Alle 86kg sarjassa Salla teki pitkähkön kilpailutauon jälkeen tuloksen 44+60 saavuttaen sarjan pronssia 104kg yhteistuloksella. Yli 86:ssa Noora Pylkkäsellä oli erään hiihtäjän sanoin ”pöljä päivä”. Tempauksen ennätys 43 kiloa sai seurakseen 61 kilon työnnön ja yhteistuloksen 104kg ennätykset. Tulos riitti sarjan hopeaan.
Miehissä Tero Silvonen paranteli 88kg sarjassa myöskin ennätyksiään kaikissa nostomuodoissa. Tempauksen 67kg toi hyvää entiseen ennätykseen kaksi kiloa ja työnnön 90 kg peräti vitosen. Yhteistulos 157kg siis 7 kg yli entisen ennätyksen. Ennätystulos riitti sarjan nelostilaan.
Ysinelosessa Iiro Karvinen takoi taululle yhteistulosta 255kg verran, joka koostui 115kg tempauksesta ja 140kg työnnöstä. Noilla tuloksilla sarjan hopeaa.
Miesten +110kg kärsi osanottajapulasta, joten M50 ikäinen Tomi Nissinen nappasi sarjan mestaruuden 88kg tempauksella ja 120kg työnnöllä kooten yhteistulosta 208kg. Näistä työntö ja yhteistulos ovat uusia M50 ikäluokan +110kg sarja SE-tuloksia.

Vipalaisia mukana Keski-Suomen joukkueessa piiriottelussa
Perinteinen Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan välinen piiriottelu nostettiin Seinäjoella 29.11.2025. Pamauksen nostajia Keski-Suomen joukkueessa oli puolet.
Naisten kisaan ei tänä vuonna saatu täyttä viiden nostajan joukkuetta, joten joukkuekisassa naisten kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit. ViPa:n nostajista naisissa nosti Noora Pylkkänen tehden arjen kiireiden keskellä naisten 86kg sarjaan 94kg yhteistuloksen 38kg tempauksella ja 56kg työnnöllä.
Miesten joukkueeseen saatiin lopulta täysi miehitys. Pamauksen miehet innostuivatkin nostamaan varsin mallikkaasti, sillä jokainen kolmesta nostajasta teki ikäluokkansa SE-tuloksia. Miesten 88kg sarjassa Ilpo Viitalan työnnön 111kg on uusi M45-ikäluokan SE. Yhteistulosta Ilpo keräsi 86kg tempauksella 196kg.
Iiro Karvinen tyylitteli sarjaa ylempänä 94kg sarjaan 262kg yhteistuloksen, joka piti sisällään M35-ikäluokan tempauksen uuden SE:n 120kg. Iiron työntötulos 142kg.
Miesten +110kg sarjassa joukkueen ikäpresidentti Tomi Nissinen kasasi M50-ikäluokan SE:t kaikissa nostoissa. Tempauksen 90kg, työnnön 117kg ja yhteistuloksen 207kg ovat kyseisen ikä- ja painoluokan SE:t.
Kokonaisuutena miesten joukkue sijoittui jopa hieman yllättäen hopealle, eikä piiriottelun voittokaan kauaksi jäänyt.

Viitalalle SM-kultaa, Silvonen ja Pylkkänen pistesijoille
Harjun Woima järjesti 3.-5.10.2025 nuorempien Masters-nostajien (ikäluokat 35-45) Suomenmestaruuskilpailut. Pamauksesta lavalla nähtiin niin kokenut kehäkettu kuin SM-tason ensikertalaisia.
ViPa:n nostot aloitti perjantaina kokenut SM-kisaaja Ilpo Viitala tyylitellen M45 ikäluokan 88kg sarjan mestaruuteen työvuorojen välissä 198kg yhteistuloksella. Tempauksen kolme nostoa onnistuivat täydellisesti, työnnössä ensimmäiset yritykset 100:sta ja 108:sta kilosta napsahtivat suorille käsille vailla ongelmia. Viimeiseen lastattu 115 kiloa epäonnistui työnnön osalta.
Lauantaina Tero Silvonen, toinen SM-ensikertalaisista kilpaili M40 88kg sarjassa. Tempauksen 60kg ja 65kg onnistuivat moitteitta, joten viimeiseen lastattiin ensimmäistä kertaa 70 kiloa. Tämä yritys oli erittäin lähellä onnistua. Työnnössä varma aloitus 80 kilon raudalla. Toisella ja kolmannella 85kg kääntyi rinnalle, mutta ylöstyöntöjen tekniikka ei ollut aivan kohdallaan. Teron sijoitus lopulta 145kg yhteistuloksella 4.
Sunnuntaina Noora Pylkkänen ei ensikertalaisena kuvia kumarrellut N35 runsaslukuisessa 86kg sarjassa. Tempauksessa kolmen putki 35 kilon, 38 kilon ja 41 kilon nostoilla, joista viimeinen oli uusi henkilökohtainen ennätys. Työnnössä varma suorittaminen jatkui avauksen 50 kilon ja toisen noston 55 kilolla. Viimeiseen nostoon lastattiin 59kg, jolla työnnön ennätys parani peräti 5 kiloa ja tuotti ensimmäistä kertaa 100kg yhteistuloksen sijoituksen ollessa 7.
Syksyn tapahtumia.
Vihtavuoren salilla pidittiin Masters SM-kisoihin valmistuville ja muillekin treenaajille kahdet piirikunnalliset ja jäsentenväliset kilpailut. Kisojen tulokset löytyvät tulokset-osiosta.
Kesän tapahtumia – Karviselle SE
Painonnostajat ovat kisanneet myös helteisen kesän aikana hyvällä menestyksellä. Kainuun kansallisissa Kajaanissa Iiro Karvinen nosti M35 ikäluokan 94kg sarjan uusiksi Suomenennätyslukemiksi 116kg tempauksen 146kg työnnön ja 262kg yhteistuloksen.
Keljon Viestin järjestämissä ulkolavakisoissa Noora Pylkkänen tempaisi naisten 86kg sarjassa 38kg, työnsi uusiksi ennätyslukemikseen 54kg. Tomi Nissinen M110kg+ sarjaan 85+115.
Ilpo Viitala kuudenneksi Masters EM-kisoissa
Pamauksen Ilpo Viitala kilpaili kuudennen sijan arvoisesti Albanian Durrësissa nostetuissa Masters-ikäluokkien Euroopanmestaruuskilpailuissa miesten 45-vuotiaat 89kg sarjassa. Tempauksessa kolme tyylikästä suoritusta lukemin 85-92-97kg, vaikka ensimmäiseen tempaukseen meinasikin tulla hieman kiire. Onneksi yhteispohjoismaisella avustuksella mies saatiin lavalle ajoissa. Työnnössä avauksessa varma 105kg. Toisen noston 112 kiloakaan ei vastustellut. Viimesen 120kg työnnön rinnalleveto oli edelleen helppo, mutta ylöstyöntö suuntautui hiukan väärään suuntaan. Onnistuessaan tuo 120kg olisi parantanut sijoitusta yhdellä. Sarjan voittajaksi voimaili ylivoimaisesti Norjan Ronny Matnisdal 269kg yhteistuloksella.


GrandMasters SM:stä menestystä Vihtavuoreen
Huhtikuun 11.-13.2025 Jyväskylässä Harjun Woiman salilla nostetuissa 170 osallistujan GrandMasters (yli 50-vuotiaiden) Suomenmestaruuskilpailuissa pamauslaisia nähtiin lavalla yksi. Näiden kisojen juniorisarjassa M50 +109kg sarjassa Tomi Nissinen nappasi mestaruuden jopa itsensäkin yllättäneellä tuloksella 87+115. Eroa hopealle sijoittuneeseen Lohjan Panu Vainioon kertyi lopulta 30 kilon verran.
Toimitsijatehtävissä ViPa:n Pentti Noronen toimi tuomarina useammassa nostoryhmässä.
Nuorempien Masters-nostajien (35v-45v) SM-kisat nostetaan samassa paikassa lokakuussa. Tällöin pamauslaisia nähtäneen kisalavalla useampiakin.

Kevään piirikunnalliset
Kotisalin kevään piirikunnalliset ja jäsentenväliset kilpailut nostettiin sunnuntaina 23.3.25. Lavalla nähtiin niin ensikertalaisia kuin vanhoja lavakettuja.
Naisten sarjojen kovimmasta tuloksesta vastasi Alavuden Urheilijoiden kokenut Anniina Mäkelä 129kg yhteistuloksella 71kg sarjaan. Samassa sarjassa ViPa:n Camilla Jussinmäki nosti ensimmäisissä kilpailuissaan komeasti kuusi onnistunutta nostoa saavuttaen 110kg yhteistuloksen.
71kg sarja oli osallistujamäärältään päivän suurin, sillä tyttöjen 17v 71kg sarjassa nostanut vasta 13 vuotias Wilma Honkonen debytoi muutaman viikon treenaamisen jälkeen tuloksen 57kg, joka jäi ainoastaan kilon 15-vuotiaiden SM-rajasta.
Naisten 87 kiloisissa Noora Pylkkänen nosti perustuloksen 88kg. Noora myös debytoi miesten ryhmässä tuomarina.
Miesten ja poikien 17v ryhmässä ViPa:n tämän hetken ykköstykki Iiro-Mikko Karvinen taituroi miesten 96 kiloisiin 261kg. 17-vuotiaiden 61kg sarjassa toisen polven nostaja Miro Viitala saavutti 70kg yhteistuloksen.
Kouluyhteistyö jatkuu
Painonnoston ilosanomaa levitetään tänä vuonna Vihtavuoren yläkoulun valinnaisen liikuntaryhmän tunneilla kahteen otteeseen.
Iirolla epäonnea SM-kisoissa
Viime vuonna yleisen sarjan SM-kisoissa työnnön pronssia voittaneella Iiro Karvisella oli tämän vuoden Lohtajalla nostetuissa SM-kisoissa epäonnea. 96 kilon sarjassa voimaillut Karvinen tempaisi 113kg, mutta jäi tällä kertaa työnnössä ilman tulosta. Sarja oli tänä vuonna edellisvuotta kovatasoisempi, sillä viime vuoden työnnön pronssituloksella 148kg olisi tänä vuonna jääty niin sanotuille nurmikkopaikoille.
Vuosi 2025 käyntiin piirinmestaruuskilpailuilla
Painonnostojaoston kisatapahtumat käynnistyivät vuoden 2025 osalta perinteiseen tapaan tammikuun piirinmestaruuskilpailuilla. Keski-Suomen pm-kisoissa Jyväskylän Valorinteellä pamauslaisista lavalle nousivat naisten 81kg sarjassa Noora Pylkkänen ja miesten +109kg sarjassa Tomi Nissinen. Molemmat nappasivat kisoista mestaruudet. Nooran tuloksena 88kg, joka on hyvin lähellä omia ennätyksiä. Aikapulasta ja sairasteluista kärsinyt Nissinen kävi tekemässä vain tuloksen kevään GrandMasters SM-kisoja varten saavuttaen 185kg yhteistukoksen.
Vipa:n nostajia nähtiin myös Etelä-Pohjanmaan pm-kisoissa, joissa sillä suunnalla vaikuttava Iiro Karvinen kävi nappaamassa mestaruuden 96kg sarjassa yhteistuloksella 259kg. Karvinen nähdään helmikuussa Lohtajalla yleisen sarjan SM-kisoissa. Viime vuodelta Iirolla on siellä puolustettavana työnnön pronssimitali.
—-
Iiro Karvinen vahvin Parkanossa
Marraskuun alussa nostetuissa XXXIV Paroonin punteissa ViPa:n Iiro Karviselle miesten 96kg voitto tuloksella 257kg.
Karviselle voitto Seinäjoen kansallisista
Pamauksen Iiro Karvinen nappasi voiton Seinäjoen kansallisista painonnostokilpailuista 12.10. Alahärmän Kisan järjestämissä kilpailuissa Iiro kasasi 96kg sarjaan yhteistulosta 254kg verran.

Masters SM-kisoista menestystä
Kuusankoskella kisatuissa (4.-6.10.24) nuorempien masters-ikäluokkien (alle 50-vuotiaat) Pamauksen nostajat saavuttivat kolme mitalia. Miesten 45-ikäluokan 89kg sarjassa Ilpo Viitalan kovin suoritus nähtiin punnitusjonossa, sillä ensimmäisessä punnituksessa sarjaan oli hieman ylimääräistä painoa. Rutiinilla kuitenkin mies sarjaan ja kisalavalle. Tempauksen jälkeen sarjaa johti Karvian Kirin Mikko Heiniluoma 98kg tuloksella, Ilpon tempauksen ollessa 95kg. Työnnön 115kg Heiniluoman 110kg vastaan riitti kuitenkin varmistamaan mestaruuden Vihtavuoreen.
Saman ikäluokan +109kg sarjassa Tomi Nissinen tempaisin 86kg. Yritys 89 kilosta jäi eteen ja tempauksen jälkeen 9kg tappio kisaa johtaneeseen Kuusankosken Kari Kortelaiseen. Työnnössä sekä hopealle sijoittunut Lohja Riku Ruoti, että Kortelainen pääsivät 115kg tulokseen. Nissisen varmisteltua pronssin 110kg työnnöllä yritettiin viimeisellä 125kg, joka olisi riittänyt sarjan mestaruuteen. Hyvän rinnallevedon jälkeen kuitenkin ylöstyöntö suuntautui rutiinin puutteesta johtuen eteen ja Nissiselle sarjan pronssia.
Lauantaina nostovuorossa naisten 40v alle 87kg sarjassa oli pamauslaisista Salla Ihalainen. Pitkän päivän päätteeksi (punnituksesta nostojen alkuun 7 tuntia) Salla kokosi yhteistulosta 103kg verran. Tempauksessa varman aloituksen jälkeen korotus 45 kiloon, jolla onnistunut suoritus. 47 kiloa viimeisellä jäi tällä kertaa välille. Työnnön 58kg avauksella varmistettiin pronssi, jonka jälkeen kaksi yritystä 60 kilosta. Hyvien rinnallevetojen jälkeen ylöstyöntö ei tällä kertaa osunut kohdilleen. Vihtavuoreen kuitenkin myös tästä sarjasta pronssia, joten kolmen nostajan joukkueella kolme mitalia.
Ensi vuonna masters-ikäluokkien SM-kisat ovatkin lähestulkoon kotikisat, sillä Grand Masters (yli 50v) sekä Masters-ikäluokkien SM-nostot kisataan Jyväskylässä.

Vihtavuoren Pamaus 90-vuotta
Seuran 90-vuotisjuhlassa painonnostajista hopeisella kunniamerkillä palkittiin Iiro Karvinen, Tuomo Veander, Jukka Kivimäki, Martti Puura sekä Tomi Nissinen
Viitalalle Masters MM-kisojen 5. sija
Rovaniemellä 5.-14.9. kisatuissa Masters (yli 35-vuotiaat) painonnoston MM-kisoissa Pamauksen Ilpo Viitala saavutti M45 ikäluokan 89kg sarjassa viidennen sijan. Kyseinen sarja oli yksi kisojen runsaiten osallistuja kerännyt sarja. Ilpon tempausnostot alkoivat varmalla 90kg tempauksella. Toiseen 5 kiloa lisää ja viimeisellä 99kg tempaus myöskin hyväksysti. Työntönostossa Ipi saavutti myös kolmen putken tuloksin 110-115-121kg. Yhteistulosta kertyi siis 220kg verran, joka on Ilpon kovin tulos sitten joulukuun 2018.
M45 89kilon sarjan voitti Joensuun Iiro Hartikainen 261kg yhteistuloksella.
Seuraavan kerran ViPa:n värejä nähdään masters painonnostossa lokakuun alussa kisattavissa 35-45 ikäluokkien SM-nostoissa Kuusankoskella.
Elokuun piirikunnalliset
Lauantaina 24.8. nostettiin Vihtavuoressa piirikunnalliset kilpailut kolmen nostajan voimin. Masters-nostajista Tomi Nissinen ja Salla Ihalainen tekivät tarvittavat tulokset lokakuun SM-kisoja silmälläpitäen. Sallan tuloksena 105kg yhteistulos. Tomin tuloksena tällä kertaa 185kg yhteistulos.
P15 sarjaan Miro Viitala tempaisi 30kg ja työnsi 30kg.
Kesäkuun kisatapahtumia
Vipan värejä on kesäkuun aikana nähty kisalavoilla niin Hankasalmella 15.6.2024 kuin kotisalin uumenissa 17.6.2024. Hankasalmella nostetuissa ulkolavakilpailuissa Iiro Karvinen tempaisi M35 ikäluokan 96kg sarjan uusiksi SE-lukemiksi 121kg. Myös Iiron yhteistulos 268kg on uusi saman sarjan ja ikäluokan SE.
Kotiluolassa järjestetyissä piirikunnallisissa ja jäsentenvälisissä kilpailuissa nosti neljä ViPa:n nostajaa, joista kaksi ensikertalaista. Naisissa Noora Pylkkänen jatkoi kisasta toiseen tapahtuvaa ennätystehtailuaan ja nosti naisten 81kg sarjassa uusiksi ennätyslukemiksiin 38kg tempauksessa ja 52kg työnnössä.
Miehissä Ilpo Viitala nosti 70+100 tehden näin toisen vaadittavan tuloksen syksyllä pidettäviin Masters-ikäluokan MM-kisoihin Rovaniemellä.
Jäsentenvälisissä Mikko Jaskari 96 kg sarjassa nosti ensimmäisissä kisoissaan satasen rikki tuloksin 42+60. 109kg sarjassa myöskin ensikertalainen Matias Muurikainen tyylitteli tuloksen 55+66.
ViPa:n nostajia kisalavoilla
Jyväskylän Valorinteellä nostetiin sunnuntaina 5.5. kansalliset kilpailut, joissa Pamausta edusti N81kg sarjassa Noora Pylkkänen. Ja tyylikkäästi edustikin nostaen uransa toisessa kilpailussa tulokset 37+50, parantaen näin ensimmäisen kisansa tulosta 10 kilolla.
ViPa 90v-tapahtuma – Tempauspäivä
Osana Pamauksen juhlavuotta painonnostojaosto järjestää kaksi tutustu lajiin-päivää. Ensimmäinen tapantuma – tempauspäivä, pidettiin 5.5. Mukana tapahtumassa oli seitsemän innokasta osallistujaa. Tapahtuman toinen päivä – työntöpäivä pidetään sunnuntaina 26.5. klo 17:00 alkaen.

Yleisen sarjan SM-mitali Vihtavuoreen
Kalajoella 8.-10.3. kisatuissa painonnoston yleisen sarjan SM-kilpailuissa ViPa:n Iiro Karvisen 148kg työntö palkittiin pronssimitalilla. Tempauksessa Iiro saavutti 112kg tuloksen. Yhteistulos 260kg riitti 96 kilon sarjassa 5. sijaan.
Edellisestä yleisen sarjan vihtavuorelaisesta mitalista ehti kulua 8 vuotta. Seura onnittelee Iiroa menestyksestä.

Rauta kolisi piirikunnallisissa Vihtavuoressa.
Lauantaina 9.3.24 kisattiin Vihtavuoren liikuntahallilla piirikunnalliset ja jäsentenväliset kilpailut 10 nostajan voimin. Oman seuran nostajia lavalla nähtiin kolme.
Naisten 81kg sarjassa aikuisten painonnoston treeniryhmän Noora Pylkkänen osallistui ensimmäisiin kilpailuihinsa. Pienestä jännityksestä huolimatta tyylikäs kuuden onnistuneen noston putki tuloksin 32kg tempaus ja 45kg työntö.
17-vuotiaissa miehissä Miro Viitala nosti 49kg sarjassa tulokset 30+30. Miesten sarjassa 89 kiloa Tero Silvonen paransi tempausennätystään viidellä kilolla lukemiin 65kg. Työnnössä ennätystä sivuava 85kg ja yhteistuloksena uusi ennätys 150 kiloa.
Muista seuroista Mari Kahilainen Keljon Viestistä voitti 64kg sarjan tuloksella 115kg. Saman seuran Annukka Salpakoski sijoittui hopealle tuloksella 108kg. Samassa painoluokassa jäsentenvälisissä (lisenssittömät nostajat) Maija Puska (KelVi) teki naisten kovimman tuloksen 127kg. Naisten 87 kilon voittajaksi nosti Sari Anria (KelVi) tuloksella 117kg.
Miesten 73 kilon sarjassa Pieksämäen Voimailijoiden 77-vuotias Timo Koivunen tempaisi 53 kiloa ja työnsi 68 kiloa. KelVi:n Pekka Terhon kohtalona oli jäädä ilman tulosta.
17-vuotiaissa miehissä Konneveden Urheilijoiden toisen polven nostaja Arttu Hytönen tyylitteli ensimmäisissä kisoissaan 73 kilon sarjaan yhteistulosta 117kg verran.








Kisakausi 2024 käyntiin piirinmestaruuskilpailuilla
Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailut nostettiin lauantaina 27.1. Jyväskylässä Valorinteellä. ViPa:n nostajia kisoissa nähtiin kolme.
Naisten 87kg sarjassa Salla Ihalainen nappasi mestaruuden 108kg yhteistuloksella. Miesten 89:ssä Ilpo Viitalalle ja miesten +109:ssä Tomi Nissiselle pm-hopeaa tuloksin 200kg ja 212kg. ViPa:n nostajista Iiro Karvinen nosti oman pm-urakkansa Etelä-Pohjanmaan pm-kisoissa Seinäjoella. Tällä kertaa kohtalona oli jääminen ilman tulosta.

Salla, Ilpo ja Tomi Valorinteen kisalavalla.
Iiro Karviselle Etelä-Suomen mestaruus
Syyskuun alussa Porissa kilpailluissa Etelä-Suomen mestaruuskisoissa ViPa:n Iiro-Mikko Karvinen nappasi voiton miesten 96 kilon sarjassa 270kg yhteistuloksella.
Menestystä Masters-SM kilpailuista Rovaniemeltä
Maalis-huhtikuun taitteessa Rovaniemellä nostetuissa Masters (yli 35v) SM-kisoissa ViPa:lta oli mukana kolme henkinen joukkue.
Painonnoston SM-kisojen ensikertalainen Salla Ihalainen meinasi laittaa pelin jännäksi, sillä N35 87kg sarjassa nostaneen Sallan tempaustulos varmistui vasta kolmannella yrityksellä. 42 kiloa kuitenkin napsahti viimeisellä nostolla kohdilleen. Työntönostossa varmaakin varmempi 60kg aloitus, jonka myötä SM-pronssia. Yritykset 64kg olivat hyviä ja niiden onnistuessa mitali olisi kirkastunut hopeiseksi.
Miehissä M45:ssa Ilpo Viitala 96kg sarjassa tyylitteli itsensä varmoin nostoin hopealle. Tempauksen jälkeen tasapeli Ylöjärven Jani Länkisen kanssa. Viimeisen 117kg työnnön onnistuessa mitali olisi kirkastunut tässäkin sarjassa, mutta 2-1 tuomaripäätöksen hyväksytystä nostosta jury hylkäsi. Ilpolle kuitenkin jälleen yksi SM-mitali tuloksin 95+110.
Tomi Nissinen puolestaan nosti M45 +109kg sarjassa hopeaa. 88kg avaus tempauksessa jäi tämän nostomuodon parhaaksi. Tässä kohtaa takamatkaa kisakumppaniin, Lohjan Riku Ruotiin 9kg. Työnnössä hopean varmistelu 115kg suorituksella. Ruotin työnnettyä 121kg oli mestaruuteen ainut vaihtoehto 131kg työntö. Ensimmäinen yritys oli niukkaakin niukempi epäonnistuminen. Toiseen ei enää riittänyt tehoja.
Kouluyhteistyötä
Maaliskuussa Ilpo Viitala ja Jukka Kivimäki kävivät pitämässä painonnostoaiheisen liikuntatunnin Vihtavuoren yläkoulun valinnaisen liikunnan opiskelijoille.
Puuykkösiltä tukea painonnostajille työntöpukkien muodossa.
Paikallinen puutavarayritys Puuykköset lähtivät tukemaan vihtavuorelaista painonnostoa lahjoittamalla ja sahaamalla materiaalit kuntosalille tulleisiin työntöpukkeihin. Työntöpukit ovat monipuoliset välineet painonnostoharjoittelussa. Niiden avulla voidaan harjoitella ylöstyöntöä turvallisesti ja monipuolisesti. Pukkeja voidaan käyttää myös kyykkytelineenä, erilaisissa hyppyharjoituksissa. Lisäksi niiden avulla voidaan harjoitella osanostoja eri korkeuksista. Myös junioreilla ja muilla aloittavilla nostajilla saadaan pukkien avulla saadaan tankoa oikeaan lähtökorkeuteen.

Puuykkösten monipuolisesta valikoimasta löytyy puutavaraa jokaiseen projektiin. Yritykseen voi tutustua osoitteessa https://puuykkoset.fi/ tai piipahtaa paikanpäällä osoitteessa Haavistontie 29.
2023 piirinmestaruuskilpailut
Jyväskylässä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna kilpailluissa Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailuissa pamauksen värejä edusti kolme nostajaa. Naisten alle 87kg sarjassa Salla Ihalaiselle hopeaa 106kg yhteistuloksella. Miesten puolella Tero Silvonen 81kg sarjassa neljäs ennätyksellään 145kg ja miesten 96kg sarjan mestaruus Iiro Karviselle tuloksella 259kg.
Suru-uutisia. Reijo Vireaho on poissa
Pitkän elämäntyön niin vihtavuorelaisessa kuin ylipäätään suomalaisessa painonnostossa tehnyt Reijo Vireaho on poissa. Tempaus-lehden numerossa 1/2018 kerrottiin Reijon eläneen painonnostolle. Näihin sanoihin on helppo Reijon muistoa kunnioittaen yhtyä.
Vuosi 2023 alkuun piirikunnallisilla kilpailuilla
Nostovuosi 2023 aloitettiin Vihtavuoressa 7.1. piirikunnallisilla ja jäsentenvälisillä kilpailuilla. Kisalavalle kapusi 8 nostajaa, osa kokeneita kehäkettuja, osa ensimmäistä kertaa. Kisojen kovimmasta tuloksesta vastasi 102kg sarjassa Iiro Karvinen 266kg tuloksella. Seuraavan kerran pamauslaisia nähdään kisalavalla tammi-helmikuun vaihteen piirinmestaruuskisoissa.
Syksyn 2022 toimintaa ja kisaraportteja
Syyskaudella 2022 aikuisten ”kisaryhmä” on jatkanut yhteistreenejään Tomin ja Ilpon ohjauksessa. Työvuoroista riippuen paikalla on ollut 3-6 nostajaa. Ryhmän ensimmäinen kisasuorituskin nähtiin syyskuussa, kun Tero Silvonen nosti Jyväskylässä jäsentenvälisissä kisoissa.
Syksyn junnujen punttikouluun osallistui puolenkymmentä nostajan alkua. Punttikoululaisilla on mahdollisuus tulla mukaan yhteistreeneihin niin halutessaan. Ohjaajina toimivat Ilpo, Aino ja Tero.
Kisapuolella Vipa:n nostajia on näkynyt myös perinteisessä Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa piiriottelussa, jossa Iiro Karvinen Keski-Suomen joukkueessa.
TUL:n avoimissa mestaruuskisoissa Tomi Nissinen ja Ilpo Viitala sekä Jukka Kivimäki pitivät esillä vihtavuorelaisia värejä.
Lajiesittelyä oli myös kylän Vihtavipinät tapahtumassa.
Painonnostojaosto kokoontuu syyskokoukseensa marraskuun puolessa välissä.
Painonnostojaoston toimintaa
Kevään aikana painonnostojaoston toiminta on ollut vilkasta. Keväällä pidimme junioreille punttikoulua, jossa paikalla oli parhaimmillaan 18 nuorta tutustumassa lajiin kahdeksana maanantai-iltana.
Nuorison kirmattua kesälomille punttikoulun penkille ”istahtivat” 23.5 aikuiset. Viiden kerran kurssi päättyy juhannusviikolle. Aloituskerralla mukana oli kuusi innostunutta nostajaa.
Aikuisten ryhmän jälkeen lomailemme hieman ja mikäli syksystä löytyy innokkaita aikuisia ja junioreita aloitamme ”kisaryhmän” yhteiset nostoharjoitukset.
Vetäjinä punttikouluissa ovat toimineet Ilpo Viitala, Tomi Nissinen, Pentti Noronen, Jukka Kivimäki sekä Aino Harju.
Aikuisten painonnostokoulu
Paikka: Vihtavuoren koulukeskuksen punttisali
Ajankohta: maanantaisin 23.5.-20.6. klo 18.00-19.30
Osallistumismaksu: 25€ (sisältää kaikki viisi kertaa)
Vihtavuoren Pamauksen tilille FI22 5221 2240 0068 98. Viestikenttään teksti ”Aikuisten painonnostokoulu”.
Osallistuminen omalla vastuulla / vakuutuksella.
Max osallistujamäärä: 10 henkilöä
Ilmoittautumiset:
Ilpo Viitala
041-5384882
[email protected]
Menestystä Masters SM-kilpailuista
Pamauksen värit olivat hyvin esillä Jyväskylässä 22.-24.4 Harjun Woiman järjestämissä Masters-ikäisten (35v->) painonnoston SM-kilpailuissa.
Nelihenkisen joukkueen nostot aloitti perjantaina Heikki Kauhanen M65v 85 kilon sarjassa. Varmana nostajana tunnettu Kauhanen kamppaile tällä kertaa kipeän olkapään kanssa onnistumisessa tempauksessa. Kisa meinasikin mennä jännittäväksi jo heti alkuunsa, sillä vasta Kauhasen kolmas tempaus tuotti tuloksen. Työntönostoon lähdettiin 62kg tasatuloksesta Riihimäen Harri Viitasalon kanssa. Lopputuloksissa miesten välille 2 kilon ero Viitasalon hyväksi. Kauhaselle kuitenkin komeasti SM-hopeaa.
Miesten 45-vuotiaiden alle 89 kiloisissa Ilpo Viitala nosti neljän nostajan kisassa tyylikkäin nostoin hopealle 211kg yhteistuloksella. Sarjan voittajaksi Sinclair-pisteissä ikäluokan kovimmat pisteet tehnyt Lappeenrannan painonnostajien Marko Kupiainen.
Samassa 45-vuotiaiden ikäluokassa +109kg sarjassa Tomi Nissisellä oli samoja ongelmia, kuin Kauhasella vanhemmassa ikäluokassa. Tempauksen avaus 92kg onnistui vasta viimeisellä olkapään kipuillessa melkoisesti. Yllättäen kuitenkin tuo tulos riitti jaettuun kärkisijaan Lempäälän Rami Jokisen kanssa. Työnnössä Nissisen avaus 124kg riitti varmistamaan voiton ja sen jälkeen sarjan mestaruus tyyliteltiin 133kg työnnöllä.
Joukkueen neljännellä nostajalla Jukka Kivimäellä oli tällä kertaa ongelmia painon kanssa. Painonveto ei onnistunut alle 109kg sarjaan 35-vuotiaissa ja Jukan kisa päättyi ns. vaakalle.
Pamauksen värejä kisoissa edustivat myös tuomaritehtävissä Pentti Noronen ja kuuluttajana toiminut takavuosien raskaansarjan nostaja Janne Räisänen
Vihtavuoren Pamauksen Punttikoulu
Koulukeskuksen kuntosalilla maanantaisin 28.3. alkaen klo 18-19.
Kohderyhmä 10-14 vuotiaat pojat ja tytöt
Vetäjinä ViPa:n painonnostojaoston nostajia
(osallistuminen omalla vastuulla/vakuutuksella)
Ilmoittautumiset:
Ilpo Viitala
041-5384882
[email protected]
Painonnoston yleisen sarjan SM
Rovaniemellä helmikuun lopussa Ounasvaaran Atleettiklubin järjestämissä yleisen sarjan SM-kilpailuissa ViPa:n värejä piti yllä miesten 96 kilon sarjassa nostanut Iiro-Mikko Karvinen. Valitettavasti Iiron kisat loppuivat tempauksessa tuloksetta jäämiseen.
Tempaus-torstai
Tervetuloa rohkeasti tutustumaan painonnostotreeniin ViPa:n kokeneiden painonnostajien ohjauksessa.
Paikkana: Vihtavuoren liikuntahallin kuntosali (lohko 1)
Aina: torstaisin 10.2.-3.3.2022 klo 17.00-18.00
Ohjaajina: Pentti Noronen, Tuomo Veander, Tomi Nissnen, Ilpo Viitala ja Joonas Laitinen
Järjestää: ViPa:n painonnostojaosto
Rohkeasti tutustumaan
painonnosto-treeniin ViPa:n kokeneiden painonnostajien ohjauksessa.
TERVETULOA
Pamaukselle menestystä Keski-Suomen painonnoston piirinmestaruuskisoista – Viitalalle SE-tulos
Lauantantaina 29.1.2022 Jyväskylässä Harjun Woiman järjestämät painonnoston pm-kilpailut olivat ViPa:n nostajien osalta sangen menestyksekkäät.
Miro Viitala nosti miesten pienimmässä sarjassa uusiksi ennätyslukemikseen 39kg.
Miesten 89kg sarjassa Miron isä Ilpo tempaisi viimeisellään M45 ikäluokan SE-tulokseksi 99kg. Työnnössäkin SE-painot olivat rinnalla, mutta jäivät tällä kertaa työntämättä ylös saakka. Samassa sarjassa 65-vuotta tänä vuonna täyttävä Heikki Kauhanen sijoittui neljänneksi.
Miesten 96 kilon sarjan mestaruuden vei ylivoimaiseen tapaan Iiro Karvinen 272kg yhteistuloksella. Miesten +109kiloisissa Tomi Nissinen nappasi hopeaa 222kg tuloksella.
Kouluyhteistyötä
Vihtavuoren koululla on pyörähtänyt käyntiin kuuden pojan voimin painonnostoon ja kuntosaliharjoitteluun keskittyvä ”Joonaksen punttikerho”. Kerhon vetäjänä toimii itsekin painonnostotaustaa omaava koulunkäynnin- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana toimiva Joonas Laitinen.
Uuden salin avajaiskilpailut
Lauantaina 11.12.2021 avattiin Vihtavuoren uuden koulukeskuksen punttisali myös kisatoiminnan kannalta. Piirikunnallisiin uuden salin avajaiskisoihin osallistui 10 nostajaa ympäri Keski-Suomea ikähaarukalla 11-83v.
Kilpailujen nuorin osallistuja Eemeli Puurunen päihitti miesten pienimmässä sarjassa vuotta vanhemman ViPa:n Miro Viitalan. Miesten 71kg sarjassa puolestaan tositoimissa nähtiin Keljon Viestin ikinuori Juhani Oikarinen. Pamauslaisista kisalavalla Miron lisäksi nähtiin Viitalan perheestä isä Ilpo ja äiti Satu sekä kisojen kovimmasta tuloksesta vastannut Iiro Karvinen
Myöskään toimitsijahommat eivät jääneet pelkästään vihtavuorelaisten harteille, vaan apuja saatiin vanhan ajan talkoohenkeen niin Jyväskylästä kuin Konnevedeltä.
Uuden salin todettiin olevan sangen toimiva pienimuotoisten kisojen pitopaikkana.

Etualalla KeLVi:n Janne Riekkinen lämmittelemässä. Taustalla ViPa:sta
lähtöisin oleva Toni Puurunen seuraa poikansa Eemelin lämmittelyä.
Taustalla tarkkoina myös ViPa:n Iiro Karvinen ja Miro Viitala (Kuva: Pentti Noronen)

Uudella salilla riittää tilaa ja tankoja.
(Kuva: Matti Keskiniemi)
