Valikko Sulje

Lukkari-Jukola 18. – 19.6.2022 Mynämäessä

Vaikka meillä on nyt talvi parhaimmillaan ja liikkuminen lumella eri muodoissa maistuu, niin kesäkuu ja Lukkari-Jukolan viikonloppu lähestyy silti kovaa vauhtia. Kyselyjä alustavasta halukkuudesta osallistua ViPan joukkueisiin Venlojen ja Jukolan viestissä on jo lähetelty ja telttapaikat varattu. ViPa on myös ilmoittanut 2 joukkuetta Venlojen viestiin ja 3 joukkuetta Jukolan viestiin. Kaikille halukkaille pyritään järjestämään mahdollisuus osallistua ja joukkueisiin vielä hyvin mahtuu. Joukkuemäärää voidaan vielä myös täydentää. Joukkueet ja osuudet sovitellaan sitten lähempänä tapahtumaa. Jos kiinnostaa ja et ole vielä halukkuudestasi ilmoitellut, niin ota yhteyttä Kekonin Heikkiin (yhteystiedot).

Lukkari-Jukolan kilpailukeskus sijaitsee Mynämäen urheilukeskuksessa, 30 kilometrin päässä Turusta. Maastoksi lupaavat kulkukelpoisuudeltaan hyvää, polkupitoista ja erittäin nopeakulkuista avokalliomaastoa ja välillä peitteisempää sekametsää. Kuulostaa sen verran lupaavalta, että kannattaa lähteä kokeilemaan. Nautitaan kuitenkin talvesta nyt ja samalla kuntoillaan ja treenataan kohti Jukolaa.